Tästä se sitten alkoi kohoamaan, kuva on otettu torstai-iltana tai perjantaiaamuna. Tarkoitus oli ottaa samasta kohdin kuva myös markkinoiden aikaan, eh, ehkä ensi vuonna… Muutenkin kaikki kuvat mitä otin, ovat ensinnäkin laskettavissa omin sormin eikä niissä ole mitään katseltavaa, vinkkaan jos joku julkaisee parempia.
Rohanin tallin ratsukot
Sven-voudin ehtookestit alkamassa.
Ja ihan vain aluetta iltasella.
Tapasin lauantaina ensimmäistä kertaa blogituttavan livenä. Leena oli markkinoilla käymässä, näimme pikaisesti ja sain tuomisiksi neulatun? kinnasneulatun? noh, kinnasneulatekniikalla tehdyn pussukan! Ihanan väriset langatkin ovat Leenan kasvivärjäämiä. Pussukka tuli heti käyttöön, minulla kun ei hyvistä aikeista huolimatta ollut vyötä ja vyöllä pussia, vain kori ja pikkutasku hameessa. Kiitos Leena! ja oli mukava tavata!
Pussukka lähempää, värit on edellisessä kuvassa oikeammat.
Nyt kun on keskiaikamarkkinat ohi, voi laskea kesänkin olevan ohi. Koulu alkaa ensi viikolla ja metsässä on sieniä, pakko olla syksy, joten kesäblogikinkin on aika loppua, palaamme siis Haaraiselle tielle. Tämä oli yllättävän hauska blogikokeilu, toivottavasti siitä oli edes jollekulle jotain iloa, tätä kirjoittessani on kesäblogissa ollut yhteensä 608 vierailua ja tämä on 30. kirjoitus.